Suuren urheilujuhlan tuntua yms.

En ole mikään jääkiekon suurin ystävä, mutta kun kaupunkikuvaan ilmestyy väkeä mm. Australian ja Uuden-Seelannin jääkiekkoliittojen tuulareissa, on syytä ottaa selvää mitä vittua täällä oikein tapahtuu. Haastavan googlettamisen jälkeen tilanne selvisi, viime viikolla Mariborissa vietettiin todellista suurta urheilujuhlaa: naisten jääkiekon 2. divisioonan lohko A:n mm-kisat. Mikä voisi olla parempaa?

Olihan tätä huippu-urheilua pakko päästä katsomaan myös paikan päälle ja otteluksi valikoitui totta kait jo klassikko sinänsä Uusi-Seelanti vs. Pohjois-Korea. Fanitin ihan simona Pohjois-Koreaa ja kuulun nyt siihen globaalisti marginaaliseen, mutta onnelliseen joukkoon, joka omistaa Pohjois-Korean naisten jääkiekkomaajoukkueen virallisen huivin. Hitaa 12 €. Ankara fanitus siivitti Pohjois-Korean pelaajat suuriin sankaritekoihin ja näin ollen komeaan 7-1 voittoon. Tästä koko uljas kansa saa varmasti paljon iloa ja voimaa, eikä sen riisin saamisella ole enää niin väliäkään.

Hauska seikka näillä festivaaleilla oli myös jäähallin henkilökunnan käytös. Ensin he takavarikoivat seurueeltani vihaisen oloisesti viinipullon (Mariborcan, 1l 3,5 €, puolikuivaa valkoviiniä. Sopii mm. janojuomaksi), mutta pian saapui ystävällinen tieto, että pullon saa pelin jälkeen takaisin. Totaaliseksi iloksi kaikki kuitenkin muuttui ensimmäisellä erätauolla, kun järjestysmies oikein kannusti pullon viemistä ulos maistelemistarkoituksiin. Sama toistui toisella erätauolla, ja sen vähän mitä pulloon oli jäänyt, sai vielä takaisin pelin päätyttyä. Mainiota palvelua.

Oltiin tossa myös sunnuntai-pari sitten katsomassa paikallisen jalkapallojoukkueen NK Mariborin liigapeliä Celjeä vastaan. Olin jälleen ovelasti voittajan puolella, sillä Maribor kaatoi lähes paikallisvastustajansa (näin pienessä maassa kaikki vastustajat ovat vähintään lähes paikallisvastustajia) maalein 3-1. Paikallinen fanisakki jaksoi kekkaloida koko ottelun ja piti tunnelman kohdillaan. Myös aurinko paistoi ja nurmi vihersi, ei lainkaan hassumpaa. Pelin taso muistutti kotimaista Veikkausliiga, tosin Celjelle en kovinkaan kultaista tulevaisuutta siellä takaisi.

Perjantaista sunnuntaihin olin superkirjavan kansallisella porukalla (minä, katalaani, slovakki ja tshekki) reissussa Salzburgissa ja Münchenissä. Oikein hupaisa ja muutenkin onnistunut reissu. Reissun kohokohdaksi ei kuitenkaan muodostunut Salzburgin linna tahikka Allianz Arena, vaan ajamani pienehkö kolari itävaltalaisessa tunnelissa matkalla Salzburgiin. Oli synkkä ja myrskyinen yö (kello oli n. 17, pilvistä ja vähän tihkui. Toki ei tunnelissa, koska siellä ei bruukaa sadella) ja ruuhkaa oli. Joku amatööri/turisti oli sitten tainnut ajaa kolarin jossain tunnelin osassa ja se sai aikaan äkkijarrutusten ketjun. Itse en saanut sporttista Renaultiamme pysähtymään aivan ajoissa vaan kevyesti töytäisin edellä ollutta autoa. No ei siinä mitään sen suurempaa, ketään ei kuollut ja autot eivät menneet lunastukseen.  Itse asiassa meidän auton ainoa vahinko oli rekisterikilven tipahtaminen, toki sekin saatiin talteen. Edellä ajaneeseen autoon taisi tulla naarmu. Meininki oli kuitenkin rento, enkä saanut poliisilta sakkoja enkä edes varoitusta. Lisäksi olin fiksuna poikana ottanut autoon täysvakuutuksen, joten en joutunut maksamaan senttiäkään tästä lystistä.

Aika menee aivan liian nopeasti. Olen ollut täällä jo yli kaksi kuukautta, mikä tarkoittaa että vaihto alkaa lähestyä puolta väliä. Jos kesä-heinäkuun taitteessa tulis pois täältä, tosin tällä hetkellä Suomi ei juurikaan kiinnosta. Mutta onhan sillon kesä. Vähän niin kuin täällä on nyt, siellä on vissiin sadellut lunta? Itse olen ruskettunut.

Hei, me opiskellaan!

Niinhän sitä voisi hyvinkin luulla, mutta totuus on tarua ihmeellisempää. En minä täällä vittu mitään opiskele. Koulua on kerran viikossa, jos silloinkaan, ja sekin mene vasemmalla kädellä ikään kuin harrastuksena muiden puuhien ohella.

Ensimmäisellä kouluviikolla meillä kauppatieteen opiskelijoilla oli mahdollisuus käydä jokaisella Erasmus-opiskelijoille tarkoitetuilla kurssilla tutustumassa ennen lopullista kurssien valintaa. Suunnitelmani oli alusta asti päästä mahdollisimman helpolla, koska on täällä vittu muutakin ja hauskempaakin tekemistä kuin istua koululuokassa tai vääntää esseitä. Huikeat rispektit kauppatieteellisen kansainväliselle koordinaattorille täällä, joka ensimmäisellä ja ainoalla tapaamisellamme antoi saman tien vinkit, millä kursseilla pääsee helpolla.

Yhdeksästä kauppiksen tarjoamasta Erasmus-kurssista valitsin kolme, jotka ovat 6 pinnaa kukin. Lisäksi jostain aivan kummallisesta syystä, jota en pysty millään käsittämään, tarjottiin myös mahdollisuus pitää 20-30 minuutin esitelmä omasta kotimaastaan, arvoltaan 3 pinnaa. Suhteellisen helppoa, varsinkin jos sen tekee kimppaan. Ennen lukukauden alkua käydystä kielikurssista napsahtaa vielä 2 pinnaa, joten pikaisesti ynnäiltynä bongoja kertyy 23 kipaletta. Ihan sopivasti sanoisin.

Kurssi, jonka aivan ehdottomasti halusin valita, oli Information Systems Management. En vieläkään tiedä mitä se edes tarkoittaa, mutta toukokuun alkuun pitäisi kolmeen pekkaan vääntää 20 slaidin esitelmä jostain aiheeseen liittyvästä teemasta. Luentoja ei ole paria lyhyeksi jäänyttä aloitusluentoa lukuun ottamatta. Ei myöskään tenttiä. Loistava valinta. Toinen helppo valinta oli Total Quality Management, jossa ei myöskään ole tenttiä, vaan kurssi suoritetaan ryhmätöillä. Kuulostaako edes vähän raskaalta? No sitä se ei ainakaan ole, sillä töitä tehdään vain luennoilla torstai-iltapäiväisin. Ja näistäkin luennoista tähän mennessä puolet on ollut peruttuja. Koitan jotenkin kestää. Kolmas ja pahin rasti on Project Management torstaiaamuisin. Kurssissa on kaksi ryhmätyötä, jokaisen jäsenen osa on n. 2 sivua ja tentti. Lisäksi tunneilla osallistumista valvotaan, muttei skippaamisesta pahemmin kyllä sakotetakaan. Aihe on ainakin teoriassa  hyödyllinen. Myös tässä on kivasti ollut luento peruutettuna.

Kuuden päivän viikonloppu on kyllä hieno asia, koska se antaa mm. näppärästi vapaat kädet matkusteluun ja muuhun perseilyyn.  Jos olisi pokkaa valittaa niin, ainoa huono puoli on torstain aamuluennot, koska keskiviikkoisin on Erasmus-bileet. Aivan näin paljoa pokkaa tässä nyt ei kuitenkaan ole, mainitaan kuitenkin, ettei se elämä vittu täälläkään aivan helppoa ole.

Puolustelen kuitenkin vaihtoni antamaa opetusarvoa koulun ulkopuolisilla seikoilla, jotka tässä globaalissa maailmassa ovat nykyään erinomaisen tärkeitä. Seurustelen päivittäin erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa ja monesti vaihdamme tietoja omista kulttuureistamme. Esim. eilen olin Ljubljanassa retkellä monikulttuurisen porukan kanssa ja yhtenä reissun parhaimpana antina oli baijerilaisten nuorukaisten antama tieto saksalaisesta olutkulttuurista. Todella intressanttia. Vaihdetaan sitä tietoa ja kokemuspohjaa vakavimmistakin asioista, esim. Unkarin minimipalkka on kuulemani mukaan 250e/kuukaudessa, katalonialaiset eivät halua tulla niputetuksi samaan kastiin espanjalaisten kanssa ja Slovakian poliittinen tilanne on hyvin hankala laajalle levinneen korruption takia. Intressantteja kaikki, jokseenkaan ei aivan yhtä intressantteja kuin saksalainen olutkulttuuri.

Ljubljanasta tuli sen verran mieleen, että tätä toivottavasti saattaa joskus lukea joku, joka pohtii hakeeko vaihtoon Mariboriin vai Ljubljanaan. Ljubljanasta saamani vaikutelman mukaan se ei ole myöskään lainkaan hassumpi kaupunki. Se on kooltaan jo reilut 300 000 (Maribor n. 110 000) asukasta ja keskusta-alue on näin ollen myös huomattavasti Mariboria suurempi. Voisin kuvitella, että näin ollen mm. monelle pääkaupunkiseutulaiselle Ljubljana olisi luonnollisempi vaihtoehto. Toisaalta itse viihdyn tällaisessa pienemmässä kaupungissa, täälläkin on vähintään kaikki mitä ihminen tarvitsee. Ljubljanan hintataso on havaittavissa määrin Mariboria korkeampi, mutta silti suomalaiseen makuun edelleen hyvin edullinen puhuttaessa tärkeimmistä eli ruuasta ja juomasta. Matkustelua silmällä pitäen molemmat ovat näppärän keskeisillä paikoilla. Tuskin kumpikaan on ns. paskempi vaihtovaihtoehto.

Lomalla lomasta

Oletko sinä koskaan ollut lomalla lomasta? Mikäli et ole päässyt olemaan näin onnekas, voin viime viikon jälkeen suositella kyseistä kokemusta kaikille perusterveille. Perusterveille, koska lomasta lomailu voi olla aika rankkaa, vaikka hauskaa se ehdottomasti on. Ja jos joku nyt siellä omalla päätteellään pohtii, että miten olen onnistunut lomailemaan lomasta, voinen selittää: tää vaihto on 99 % pelkkää läppää. Silkkaa lomaa. Koulua on kerran viikossa, jos silloinkaan, mutta selvitän tätä koulukuvioitani täällä joskus hieman tarkemmin.

Maanantaina lähdin semiekstempporeesti Wieniin pariksi yöksi. Semiekstempporeesti, koska reissu sovittiin vasta lauantai-iltana. Tarkimmat blogin lukijat varmasti huomaavatkin, että kyseessä oli jo toinen visiittini Wienissä Suomesta lähtöni jälkeen. Tällä kertaa täydensin Wienin turistikokemustani mm. Schönebrunnin alueella ja hautausmaalla. Suosittelen näistä varsinkin jälkimmäistä, koska ei hassumpia hautapytinkejä. Toisaalta suomalaiseen mielenlaatuuni ne olivat aika pröystäileviä ja yliampuvia, mutta silti vaikuttavia. Myös Schönebrunn on vierailun arvoinen paikka ja suuntaankin sinne varmasti vielä uudemman kerran keväämmällä/kesällä, kun luonto on kukkeimmillaan.

Yksi Wienin vierailun parhaista puolista oli, että ruuasta ja muusta sai ihan oikeasti maksaa. Kuulostanee tyhmältä, mutta Mariborissa aina välillä tulee paha mieli, kun mm. ruoka, kahvi, jäätelö, alkoholi etc. on niin naurettavan halpaa. Tuntuu varastamiselta, mutten anna sen häiritä. Vertaa latte machiatto Mariborissa 1,40, Wienissä 3,70 ja Suomessa 4-4,50 (?). Hinnoista myöskin lisää luultavasti joskus myöhemmin.

Torstai olikin sitten viikon ainut päivä, jonka vietin puhtaasti Mariborissa. Se oli sinänsä aika kreisiä, koska raahauduin ysiksi kouluun, koska luento. No luento oli peruttu ja raahautua-sana, koska keskiviikkona oli perinteiseen tapaan jortsut. Jortsuissa mua sanottiin ensin puoliks Brad Pittin näköiseksi, sitten Björn Borgin näköiseksi ja sitten paremman näköiseksi kun Björn Borg. En tiedä miksi mainitsen tämän, koska arkipäivää. Mainittakoon vielä, että myös torstain toinen ja näin ollen myös koko viikon toinen luento oli peruutettu. Nais.

Brad

Björn

Antti

Perjantaina suuntana oli Planica, jossa pidettiin mäkihypyn mm-cupin finaalit. Kyseessä ei ollut mikään Liedon ylilahonnut k-30 mäki vaan tyylipuhdas lentomäki. Paikalla oli kivasti possea, joidenkin juorujen mukaan lauantaina jopa n. 50 000. Sää puolestaan suorastaan lempi, sillä paikoitellen lämpömittari kohosi yli kahdenkymmenen asteen. Täytyy tunnustaa, etten ennen ole katsonut mäkihyppyä paikan päällä t-paidassa farkun lahkeet käärittyinä. Toisaalta rehellisyyden nimissä täytyy myös tunnustaa, etten ennen ole katsonut mäkihyppyä paikan päällä. Kerrassaan letkeä kokemus, kun ottaa vielä huomioon pikkukylässä olleet pippalot perjantaisen kisan jälkeen. Toisaalta lauantain pippalot olisivat olleet ehkä vielä kovemmat, mutta tuolloin olin Mariborissa onnellisesti nukkumassa uupumusta pois.

Suomalaiset eivät valitettavasti/tietenkään pärjänneet. Perjantain kisassa mukana oli vain Hautamäki, joka karsiutui toiselta kierrokselta. Lauantaina oli joukkuemäki, jossa suomalaiset niin ikään karsiutuivat toiselta kierrokselta. Lauantain kisa oli myös kuulemani mukaan Hautamäen viimeinen kilpailu, joten kuulun siihen harvalukuiseen joukkoon (n. 50 000), joka oli tätä paikan päällä todistamassa.

Sunnuntaina oli vuorossa jälleen semiekstemporeesti sovittu matka Celjeen. Semiekstemporeesti, koska sovin sen keskiviikkona baarissa. Celjehän on kuten kaikki tietävät Slovenian kolmanneksi suurin kaupunki Ljubljanan ja Mariborin jälkeen. Kaupunkina ihan kiva ja pikkunäppärä, mutten suosittele kenellekään matkaa Suomesta pelkästään Celjeen. Kohokohtana kaupungin linna, joka on vilpittömästi komein, jota olen Sloveniassa ihastellut. Celjen ohella matka vei Laskoon, joka tunnetaan ihanaisesta oluestaan. Valitettavasti tehtaaseen emme päässeet tutustumaan, koska joku vitun sunnuntai. Voiteko uskoa? Kansa ei pääse sunnuntaisin tutustumaan panimoon! No vedimme kuitenkin näppärästi Laskot läheisellä linnalla ja palasimme tyytyväisinä kotiin Mariboriin. Itse myöskin hyvin uupuneena koko viikon reissaamisesta.

Eiköhän sitä taas ensikin viikonlopuksi jonkun reissun keksi, toisaalta Mariborissakaan ei ole mitään vikaa. Mulla ei oo täällä koulua kuin nimeksi, mutta tylsää ei oo päässyt tulemaan, tai mitä luultavimmin juuri siksi. Matkustelen silti, koska voin.

Slovenian trippi

Viime viikonloppuna oli paikallisen Erasmus-järjestön järjestämä kolmen päivän Slovenian kiertomatka. Reissu oli oikein antoisa ja antoi hyvin kuvan siitä, miten näinkin pienellä maalla voi olla niin monet kauniit kasvot.

Reissun ensimmäisenä päivänä perjantaina vierailimme kahdessa hyvin erilaisessa paikassa. Erilaisessa sikäli, että ensimmäinen kohteemme Bled oli todella mielenkiintoinen ja toinen kohteemme Radovljica oli aivan perseestä. Bledihän on pieni, kaunis kaupunki lähellä Itävallan rajaa. Kaupunkin maisemaan koristavat valloittavat vuoret ja kaunis järvi, jonka kruunaa keskellä oleva pieni kirkolla varustettu saari. Yhdellä läheisistä vuorista taas sijaitsee komia keskiaikainen linna, josta on vaikuttavat näköalat kaupunkiin, järvelle ja muihin vuoriin. Lisäksi sää oli koko perjantain suomalaiseen makuun erittäin maistuva, aurinko paistoi ja oleskella saattoi t-paidalla ilman välitöntä hypotermian vaaraa.

Totesin tuossa jo Radovljican olleen aivan perseestä. Se on kieltämättä kohtuuttomasti sanottu, koska oikeastaan itse kaupunki oli varsin viehättävä viehättävässä ympäristössä. Sen sijaan ohjelma Radovlijicassa ei ollut ilmeisesti kenenkään mieleen. Ensin oli vuorossa kaupunkikierros, jota veti käsittämättömän tylsä opas. Olin kierroksen ajan n. kaksi sekuntia innostunut, kun opas alkoi esitellä ”entisten aikojen televisioita”. Mielessäni vilisivät erilaiset arvuuttelut tuosta luultavasti yllättävästä paljastuksesta: oliko kyseessä nukketeatteri vaiko kenties manuaalisesti vaihdettavia kuvia? Ei. Ja vielä kerran vittu ei! Kyseessä oli lasiton ikkuna, josta saattoi stalkata kadulle. Saatana! Meinas palaa kiinni. Onneksi tämän jälkeen oli vuorossa huikeaa ohjelmaa. No ei. Sitten me mentiin hei mehiläisten pitoa käsittelevään museoon. Vaikea valita oliko museon vetonaula a) kuva kaverista, joka oli käänsi ensimmäisenä mehiläisten pitoa käsittelevän kirjan sloveeniksi b) pimeä huone, jossa kuuli mehiläisten ääniä, vaiko kenties c) 11 minuutin suunnilleen Jugoslavian aikainen dokumentti mehiläisten pidosta. Toisaalta näistä kahdesta Radovljican ohjelmanumerosta jäi sentään kunnon muistot (koska tajutonta skeidaa) ja niistä sai vääntää vitsiä

.

Perjantai-ilta meni Kranjissa, jota en valitettavasti nähnyt kunnolla, koska oli pimeää. Mainittavaa on kuitenkin grilli, josta sai hevoshampurilaisia (todella hyviä) ja jäähalli, jonka yhteydessä oli baari, jossa jorasimme illalla. Kahteentoista saakka saatoimme myös ihailla jäähallissa paikallista jääkoronaa (jääkiekkoa), joka oli tasoltaan ns. puulaakia. Olisin jopa itse loistanut siinä porukassa, joka on todella paljon sanottu.

Lauantaina vierailimme jossain ihan peruslinnassa, jonka erikoisuus tosin oli linnan takana sijaitseva luolasto. Ei mitään erityistä mainittavaa, koska ei sävähdyttänyt, eikä hajottanut. Sen sijaan linnan jälkeen vierailimme Slovenian pisimmässä luolassa Postojnassa. Retkeä sinne voin vilpittömästi suositella kaikille. Todella hieno kokemus, jota lienee mahdotonta kuvailla. Vetää sanattomaksi. Miten vitussa jotain noin kaunista on voinut syntyä maan alle? Ei kykene käsittämään. Pidin kuitenkin myös paljon ihan ihmisen aikaan saamasta metron ja vuoristoradan risteytyksestä, joka kuljetti meitä turisteja luolastossa.

Lauantai-ilta meni Nova Goricassa, jota en myöskään valitettavasti nähnyt sen tarkemmin, koska oli taas pimeää. Kaupunki on kuitenkin sinänsä kiehtova, koska se on n. 60 vuotta vanha. Tämä johtuu siitä, että toisen maailmansodan jälkeen Jugoslavia menetti alkuperäisen Gorican Italialle, ja tästä sisuuntuneina päättivät heikäläiset rakentaa tilalle Uuden Gorican aivan entisen Gorican viereen omalle puolelle rajaa. Väittävät kaupungissa olevan pinta-alaltaan Euroopan suurin casino, tiedä sitten kuitenkaan. Yöelämä vaikutti kyllä näin yleisestä näkökulmasta vähän köyhältä. Hengasimme baarissa, jonka nimi oli muistaakseni Marco Polo. Sen seinällä luki näyttävästi ” The Best Bar in Town”. Jos se pitää paikkansa, niin aika surullista. Paikalla olijoista noin 90 % oli retkeläisiämme ja meitäkin sillä oli vain nelisenkymmentä. Kyseessä oli, Herran jestas sentään, lauantai!

Sunnuntaina hengailimme mm. Välimeren rannalla Piranissa. Todella vaikuttava kaupunki, jota slovenialaiset suosivat laajasti lomakohteena. Kaupunki oli aikoinaan venetsialaisten rakentama, ja ajatuksissani uskoinkin koko ajan olevani Italiassa, toisaalta oikea Italia olikin vain kiven heiton päässä. Arkitektonisesti ja atmosfäärillisesti vaikuttavaa. Myös Adrianmeren vesi näytti todella kauniilta, se oli turkoosia ja erittäin kirkasta. Vähän kovettais mennä kesällä uudestaan. Sunnuntain ohjelmaan kuului lisäksi vierailu Slovenian vanhimmassa yhä asutetussa kylässä Stanjelissa. Myös vaikuttava paikka vanhoine rakennuksineen ja kapeine kujineen vuoren laella. Lisäksi kylässä oli hieno, pieni puisto, jossa pruukataan järjestää häitä. Tosin paikka oli erittäin tuulinen, Slovenian tuulisin, joten tsemppiä morsiamen hunnulle. Myös morsiuskimppu saattaa lentää tavanomaista pitemmälle.

Palasimme kotiin Mariboriin sunnuntai-iltana, mutta vielä maanantaina järjestettiin paikallisessa kapakassa Slovenian Trip After Partyt. Olin tietenkin paikalla. Ohjelmassa oli tavallisen jorauksen ohessa slovenialaisen perinnetanssin seuraamista ja siihen osallistumista. Minä tietenkin osallistuin ja itse asiassa olen nyt slovenialaisen hattutanssin mestari. Ihan oikeesti hei. Kyseisessä tanssissa neljä vaihtaria nappasivat toisiltaan lakkeja musiikin tahdissa, kunnes joku ei enää pysynyt mukana ja tippui pois. Minä voitin. En olisi ihan heti uskonut, että voitan joskus tanssikilpailun, mutta näin pääsi käymään. Osallistuin myös polkkaan kansallispukuisen leidin kanssa, mikä oli ihan hauskaa, mutta onnekseni siinä ei kilpailtu. Tuskin oltais voitettu.

PS. En lisäile blogiin hirveästi kuvia koska monesta asiasta lyötää kuvia googlesta ja jos mun ja kavereitten pärstiä haluaa ihmetellä niin ne voi tehdä sen facebookissa joiden katson sen olevan tarpeellista.

Excalibur City, ”mämmiä” ja ”Dimmu Borgir”

Aivan ensiksi haluaisin pyytää anteeksi: anteeksi. Taisi tulla luvattua, etten spämmäisi tänne mitään pariin viikkoon. Spämmäämpä nyt kuitenkin, koska oli vähän aikaa ja tää on aika kivaa. Eli Welcome Weekit on käynnissä ja joka päivä on ohjelmaa. Hyvä niin. Käsittelen näitä aktiviteetteja ehkä joskus jossain tarkemmin/perusteellisemmin, mutta nyt keskitytään muutamaan erityisesti erityishuomiota vaativaan kohtaan.

Ensinnäkin jokusella lauseella lyhyesti Prahan matkasta. Praha on nasta kaupunki. Kauniita rakennuksia, halpoja hintoja (varsinkin olut oli halpaa ja hyvää), ja erittäin paskaa läppää hyvässä seurassa. Seura tosin tuli vain osittain Prahasta, joten ei anneta siitä varauksettomia rispektejä kaupungille. Myönnetään kuitenkin potentiaali. Suosittelen kyseistä kaupunkia kaikille, ja saatanpa itsekin poiketa vielä joskus.

Kuitenkin kun puhutaan Prahan reissusta, ei voi olla puhumatta Excalibur Citystä. Vittu se on nasta kaupunki! Kyseinen muovista valmistettu kaupunki sijaitsee jossain Itävallan ja Tšekin rajalla. Kyseessä on siis ilmeisesti jonkin sortin Keski-Euroopan Las Vegas, toki erittäin Itä-Euroopan tyyliin. Vierailimme siellä perjantai-iltapäivästä, ja kylä oli työntekijöitä lukuun ottamatta käytännössä autio. Palveluita siellä kuitenkin oli runsaasti, joista voitaneen mainita mm. noin neljä Tommy Hilfigerin myymälää, ”non stop” kauppa, ”non stop” kasino, ”non stop” nighclub (ilmeisesti bordelli) ja kiinalainen basaari. Huikea paikka, jota ei voine ymmärtää, jollei siellä vieraile.  Mainitsin sen nyt kuitenkin tässä ja nyt tajusin, ettei se varmaan ketään kiinnosta. Linkki: http://www.excaliburcity.com/

Sitten Welcome Weekkeihin. Käsitellään siitä nyt mielestäni mielenkiintoisin tapahtuma eli International Dinner, jossa jokainen maa valmistaa tai tarjoaa oman maansa erikoisuuksia niin ruoka- kuin juomarintamilla. Suomi lähti osittain trollilinjalla, kuten tietenkin kuuluukin. Tämä tarkoittaa totta kai mämmin valmistusta ja tarjoamista. Mämmin pääraaka-aineethan ovat ruisjauoho- tai hiutaleet tai jotkut sellaiset ja mallas. Ruista löysimme kaupasta, maltaan kohdalla päädyimme soveltamaan. Mallashan on sloveeniksi slad. Sokeri taas on sloveeniksi sladkor eli lähes sama. Koska emme löytäneet mallasta, ostimme sokeria. Toisaalta yritimme myöhemmin paikata virhettämme kaatamalla valmistusvaiheessa keitosten sekaan tölkillisen olutmallasta. Ei mämmin teko siis ihan kaikkien perinteiden mukaan mennyt ja ikäväkseni voinkin todeta, että siitä tuli melkein ihan hyvää, joskaan ei mitenkään mämmimäistä. Ensimmäinen kommentti, joka mämmistä Dinnerillä kuultiin, oli ”Perfect”.  Mitä vittua?! Kyseessä oli varmasti vittuilua tai kaveri oli häiriintynyt tai käsittämättömän kohtelias. Muita tarjoiltavia tuotteita oli ainakin salmari, fisu, minttu ja joku muu viina, jota en muista, lihapullat (ns. vitun hyviä), kiisseli ja kaurapuuro. Muillakin mailla oli ihan hyvää tarjoilua.

Oltiin tossa lauantaina vähän pyörii sellaisella undergroundbaarialueella paikallisten suomalaisten kanssa. Siisti paikka kaikin puolin, ja teki muhun vaikutuksen. Hyvää musiikkia (tarjolla mm. kasaria, punkkia ja jotain konejytää), sopivan paskasta, joka saa aikaan sellaisen aidon tunnelman, ja rehellisen olosta porukkaa. Varsinkin se yks kaveri, joka esitteli itsensä Dimmu Borgirin solistiksi. Todella pokka jätkä, koska mm. itse päädyin lopulta uskomaan miehen stoorin. Ehkä osittain vain sen takia, että halusin uskoa. Joka tapauksessa uskottavimmin Dimmua esittävä kaveri, jonka olen koskaan tavannut. Rispektit. Tavattiin myös alueella sijainneen punk-baarin omistaja, joka oli pukeutunut kasuaalisti lumileopardikuosiseen kylpytakkiin. Pakko arvostaa. Pitää joskus mennä ajan kanssa takaisin.

Mämmi ennen

Mämmi jälkeen

Mämmi sen jälkeen

Mämmi aika lopussa 

Mämmi ihan lopussa

Lihapullia ja mämmiä

Ja tänään muutan.

Rallisloveenia ja ajatuksia lähitulevaisuudesta

Aika jytky silleen. Tänään päättyi kahden viikon sloveenin kielikurssi. Sain tentistä, ja näin ollen kurssista ysin. Arvostelu täällä menee, ainakin tällä kurssilla meni, niin että kympin saa jos on 91-100% oikein, ysin jos on 81-90% oikein jne. aina ykköseen asti. Arvosanat alle vitosen ovat hylättyjä. Sanonpahan vaan että mitä vittua. Ysin. Panokseni oli, että osallistuin tunneilla, joilla olin muuten keskiverrosti aivan kujalla, ja luin tenttiin tunnin samalla facebookkia hakaten. Olin ajatellut, että kaikki pääsevät ainakin säälistä läpi, mutta ilmeisesti en suurempaa sääliä tarvinnut. Toisaalta ryhmän keskiarvo taisi olla päälle ysin, mutta ei se multakaan pois ole. Antanee silti vähän perspektiiviä. Kurssilta saadun diplomin sijoitan Suomeen palattuani siihen kaikkein pyhimpään - jääkaapin oveen aivan Tarjoushaukka-Jorman nimikirjoituksella varustetun fanikuvan viereen.

Kurssin ehdoton kohokohta oli viinin maistelut vanhan linnan kellarissa. Siinä oli jotain tyyliä. Viinit olivat erinomaisia, mutta ongelma oli, että viinejä maistellaan kuivimmasta makeimpaan. Koska en ole makean viinin suurimpia ystäviä, jäi suuhun konkreettisesti vähä paha maku (hihhih vaan). Myös slovenialaisten elokuvien katsominen oli tavallaan mielenkiintoista. Katsoimme kurssilla kaksi, joista kumpikaan ei yltänyt maailman suurimpien mestariteosten joukkoon. Taso vastasi lähinnä keskiverto kotimaista rainaa, tosin ihmetys oli molempien elokuvien jälkeen suuri, kun Jasper Pääkköstä tai Peter Franzenia ei näkynytkään. Silti ihan kiva nähdä noitakin.

Paskinta kurssissa oli keskiverto tunnit. Neljä tuntia sloveenia päivässä pistää hajottamaan, varsinkin kun sisällössä oli aika paljon kielioppia, jota ei edes selitetty kunnolla. Onneksi kokeessa kielioppi oli paitsiossa. Vaikka tunnit ovatkin aika perseestä, suosittelen silti vilpittömästi kaikkia Mariboriin vaihtoon suuntaavia osallistumaan kielikurssille. Tärkein syy on se, että silloin pääset tänne kahta viikkoa ennen varsinaista sesonkia. Tutustut silloin rauhassa muihin kielikurssilaisiin ja näet kaupunkia. Saat, tai ainakin minä sain, yliopistolta kiitettävät 400 €. Lisäksi on ainakin paperilla fantsua vähän paikallistakin kieltä. Varsinkin kun ruokalistat saattavat joissain paikoissa olla vain sloveeniksi ja opiskelija syö lähes päivittäin ravintolassa, koska se on todella halpaa. Ei myöskään vaadi tuntien ulkopuolista työtä nimeksikään.

Omasta kielitaidostani sen verran, että miellän sen rallisloveeniksi. Lausunta on hyvin suomalaissävytteistä, sanavarasto on suppea ja kielioppia ei ole, tai jos on, niin se on vahinko. Käytän kuitenkin ylpeästi sloveenia päivittäin ravintolassa ja kaupassa asioidessani ainakin kiittämisen verran. Yleensä myös tervehdin. Sen sijaan, jos kassa alkaa jotain keskustella takaisin, otan kasvoilleni ns. tonninseteli-ilmeen (katso kuva). Se yleensä auttaa ja keskustelu tyrehtyy.

Minä kassalla

Sitten tulevasta. Blogi-päivityksiä ei luultavasti tule reiluun pariin viikkoon. Syitä on useita. Ensinnäkin lähden viikonlopuksi Prahaan pienellä porukalla. Seuraavaksi maanantaina alkaa varsinaisesti ja virallisesti yliopisto. Tulen siis raatamaan seuraavat pari viikkoa perse ruvella johtamisen kurssien parissa. Ei, vaan yliopiston alkaessa alkaa samalla kahden viikon Welcome Week (kahden viikon viikko). Tämä tarkoittaa jatkuvaa tapahtumien ilotulitusta, lähinnä kreisijorausta, -bailausta, ja –jytää. Welcome Weekin päätteeksi on viikonlopun Slovenian kiertomatka.

Kahden viikon sisällä muutan kaiken vilskeen ohessa dormista keskustaan yksiöön. Tämä on monellakin tapaa mainiota. Ensinnäkin dormi sijaitsee 20-30 min kävelymatkan päässä keskustasta (tosin onhan mulla fillarikin). Keskustassa taas sijaitsee suurin osa mua eniten kiinnostavista asioista eli keskusta itseisarvona, ravintolat, baarit, liikenneyhteydet ja kauppatieteiden yliopistorakennus. Urheilu ja ulkoilu sitten sijaitsevat vähän kauempana, mutta urheilemaan mennessä ja tullessa voi vähän urheillakin. Lisäksi yksiössä saa edes vähän omaa rauhaa, mitä tarvitsen. Nyt ne Suomen ylinaiivit hassuttelijat vetävät siellä omia johtopäätöksiään. Terkkuja! Tarkoitan kuitenkin, etten jaksa olla ympärivuorokauden toisten katseiden alla ns. skarppina eli en pysty täysin rentoutumaan. En nyt taaskaan tarkoita, että jäisin yksiööni erakoksi tai etten nauttisi ihmisten seurasta. Olisi kuitenkin kiva saada olla ainakin aamun ensimmäinen ja illan viimeinen tunti rauhassa vailla muita silmäpareja. Dormissa olo on kuitenkin ollut vilpittömästi rikastuttava ja mielenkiintoinen kokemus, mutta aika aikansa kutakin

Hvala in oprostite.

Na zdravje – suuri slovenialainen olutvertailu

Oikeastaan otsikko on harhaanjohtava, sillä tämä on suomalainen olutvertailu koskien slovenialaisia oluita, koska kirjoittaja on suomalainen. Toivottavasti voitte antaa anteeksi. Toisaalta lohdutukseksenne (mahdollisesti lukijoita on enemmän kuin yksi, jos lukijoita on tosin vain yksi niin parempi arvostaa ja teititellä, jos kukaan ei lue niin aivan sama) voinen todeta, että edessänne oleva blogi on mahdollisesti, ja ennen kaikkea luultavasti, yksi kattavimmista, ellei jopa kattavin, rakkaalla suomen kielellämme kirjoitetuista slovenialaisia oluita koskeva teksti.

Koska haluan olla perusteellinen, otan tähän superlaajaan vertailuuni mukaan molemmat varteenotettavat slovenialaiset olutmerkit: Laŝkon ja Unionin. En kuitenkaan ole niin ahkera ja juoppo, että ottaisin mukaan mm. Laŝkon tummaa lageria, vaan tuleen tässä kirjoituksessa käsittelemään vain ja ainoastaan molempien merkkien perustuotteita eli peruslagereita. Mainittakoon vielä tässä kohtaa, että Sloveniahan on ennen kaikkea viinimaa. Itse pidän toki viinistä, mutta niistä ei liene tarkempaa tekstiä luvassa, koska en niistä niinkään (valitettavasti) ymmärrä ja eri viinilaatuja on täällä luultavasti kymmeniä. Toki halpoja ja hyviä ne tuntuvat olevan.

Slovenialainen tuttavani on kertonut, että mainittujen olutmerkkien kannattajien välillä käydään pienimuotoista sotaa. On olemassa kuulemma vitsi/sanonta, että juon Laŝkoa ja kusen Unionia. Itse voin yhtyä tähän. Laŝko on ns. vitusti Unionia parempaa. Palataan siihen kuitenkin myöhemmin. Todettakoon sen sijaan, että Laŝko on suosittua etenki Mariborin aluella ja Union Ljubljanan alueella. Lisäksi Laŝko on suositumpaa miesten keskuudessa ja Union naisten keskuudessa. Näin ollen olenkin edustanut stereotypiaa pitämällä alusta asti enemmän Laŝkosta olemmalla sekä mies että Mariborin asukas. Oon niin ennakoitavissa.

Aloitetaan vertailu valitettavasti monelle suomalaiselle tärkeimmästä tekijästä olutta valittaessa eli hinnasta. Olen tähän saakka keskittänyt ostokseni täällä lähinnä logistisista tekijöistä johtuen Lidliin. Lidlissä sekä Laŝkon että Unionin litrahinta puolen litran tölkeissä myytynä on 2,02€. Molempia on toki mahdollista ostaa myös lasipulloissa. Baareissa molempien hinnat kulkevat myös aikalailla käsi kädessä. Toisaalta kertaakaan en ole saanut vain ympäripyöreästi olutta (sloveeniksi muuten pivo) tilatessani Unionia, vaan lähes poikkeuksetta Laŝkoa. Kerran-pari on tullut myös jotain tuontiskeidaa. Yökerhossa puoli litraa olutta pullossa maksaa ennen puoltayötä 1,30 ja sen jälkeen 2,60. Sen verran terveisiä paskoihin suomalaisiin teinikonttausmestoihin, että olueen ei täällä edes baarissa lisätä ylimääräistä vettä. Terveisiä myös Maria Guzenina-Richardsonille, ihan noin muuten vain.

Silkkaa kusta

Molemmat on tän värisiä

Union on 4,9 % vahvuista ja maultaan erittäin pehmeää. Ongelma onkin siinä, että maku on liian pehmeä. Aluksi sitä naiivisti saattaa luulla, että onpas tässä kivan pehmeän makuinen olut. Ei. Vähä kuin menisit halpaan hotelliin ja sänkyä kokeillessasi toteaisit sen olevan kivan pehmeä. Ei. Kun siinä koittaa sitten illalla saada unta niin ei tule mitään. Liian pehmeä. Sama koskee Unionia. Unionin puolustukseksi tulee sanoa, että Suomen bulkkipaskaolutskenessä se ei erottuisi huonoudessaan. Haastaa ainakin Olvin. Väri on kivan kultainen.

Kusta, jos kuset hunajaa

Laŝko on hyvää. Siinä on voltteja myös 4,9 ja myös se on väriltään kivan kultainen. Lähtökohdat molemmille oluille ovat siis aikalailla samat. Kun makuakin alkaa miettiä, niin perusolemus, pehmeys, on molemmissa suomalaiseen bulkkipaskaan verrattuna huomattava. Laŝko ei kuitenkaan sorru ns. halvanhotellinilmiöön, vaan pehmeys ei ole liiallinen. Maku on myös virkistävän raikas ja Laŝko lienee kansainvälisestikin ajateltuna kova valinta joen rannalla tissutteluun pienessä helteessä. Voittaa Hartwallin Sinisen. Antti suosittelee.

En tiedä, saatikka jaksa ottaa selvää, saako Alkosta näitä slovenialaisia olutmerkkejä. Haluan kuitenkin todeta kaikille, että tekemäni vertailun vertaaminen omiin mahdollisiin kokemuksiin näistä oluista edellyttää niiden nauttimista juuri Sloveniassa. Oluthan kärsii kuljetuksesta ja pitkästä säilytyksestä. Voitte esimerkiksi miettiä omenoita. Omena maistuu puusta poimittuna paljon paremmalta kuin kaupasta ostettuna. Tämä ei kuitenkaan ole aukotonta, koska saatat ostaa EU:n kohtuuttomilla tuilla ja puolittaisella orjatyövoimalla tuotettuja espanjalaisia omenoita, jotka poimitaan suunnilleen raakana. Raa’at omenat eivät ole varsinaisesti herkullisia. Oluen kuljettamista kohteeseen ei kuitenkaan aloiteta tuotteen ollessa puolivalmista (pl. jotkut kummajaiset, jotka jatkavat käymisprosessiaan), joten tätä ongelmaa ei ole. Saatatte kuitenkin ymmärtää pointtini: PYRI JUOMAAN OLUTTA LÄHELLÄ SEN PANOPAIKKAA.

Nauttikaa kohtuudella.