Hei, me opiskellaan!

Niinhän sitä voisi hyvinkin luulla, mutta totuus on tarua ihmeellisempää. En minä täällä vittu mitään opiskele. Koulua on kerran viikossa, jos silloinkaan, ja sekin mene vasemmalla kädellä ikään kuin harrastuksena muiden puuhien ohella.

Ensimmäisellä kouluviikolla meillä kauppatieteen opiskelijoilla oli mahdollisuus käydä jokaisella Erasmus-opiskelijoille tarkoitetuilla kurssilla tutustumassa ennen lopullista kurssien valintaa. Suunnitelmani oli alusta asti päästä mahdollisimman helpolla, koska on täällä vittu muutakin ja hauskempaakin tekemistä kuin istua koululuokassa tai vääntää esseitä. Huikeat rispektit kauppatieteellisen kansainväliselle koordinaattorille täällä, joka ensimmäisellä ja ainoalla tapaamisellamme antoi saman tien vinkit, millä kursseilla pääsee helpolla.

Yhdeksästä kauppiksen tarjoamasta Erasmus-kurssista valitsin kolme, jotka ovat 6 pinnaa kukin. Lisäksi jostain aivan kummallisesta syystä, jota en pysty millään käsittämään, tarjottiin myös mahdollisuus pitää 20-30 minuutin esitelmä omasta kotimaastaan, arvoltaan 3 pinnaa. Suhteellisen helppoa, varsinkin jos sen tekee kimppaan. Ennen lukukauden alkua käydystä kielikurssista napsahtaa vielä 2 pinnaa, joten pikaisesti ynnäiltynä bongoja kertyy 23 kipaletta. Ihan sopivasti sanoisin.

Kurssi, jonka aivan ehdottomasti halusin valita, oli Information Systems Management. En vieläkään tiedä mitä se edes tarkoittaa, mutta toukokuun alkuun pitäisi kolmeen pekkaan vääntää 20 slaidin esitelmä jostain aiheeseen liittyvästä teemasta. Luentoja ei ole paria lyhyeksi jäänyttä aloitusluentoa lukuun ottamatta. Ei myöskään tenttiä. Loistava valinta. Toinen helppo valinta oli Total Quality Management, jossa ei myöskään ole tenttiä, vaan kurssi suoritetaan ryhmätöillä. Kuulostaako edes vähän raskaalta? No sitä se ei ainakaan ole, sillä töitä tehdään vain luennoilla torstai-iltapäiväisin. Ja näistäkin luennoista tähän mennessä puolet on ollut peruttuja. Koitan jotenkin kestää. Kolmas ja pahin rasti on Project Management torstaiaamuisin. Kurssissa on kaksi ryhmätyötä, jokaisen jäsenen osa on n. 2 sivua ja tentti. Lisäksi tunneilla osallistumista valvotaan, muttei skippaamisesta pahemmin kyllä sakotetakaan. Aihe on ainakin teoriassa  hyödyllinen. Myös tässä on kivasti ollut luento peruutettuna.

Kuuden päivän viikonloppu on kyllä hieno asia, koska se antaa mm. näppärästi vapaat kädet matkusteluun ja muuhun perseilyyn.  Jos olisi pokkaa valittaa niin, ainoa huono puoli on torstain aamuluennot, koska keskiviikkoisin on Erasmus-bileet. Aivan näin paljoa pokkaa tässä nyt ei kuitenkaan ole, mainitaan kuitenkin, ettei se elämä vittu täälläkään aivan helppoa ole.

Puolustelen kuitenkin vaihtoni antamaa opetusarvoa koulun ulkopuolisilla seikoilla, jotka tässä globaalissa maailmassa ovat nykyään erinomaisen tärkeitä. Seurustelen päivittäin erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa ja monesti vaihdamme tietoja omista kulttuureistamme. Esim. eilen olin Ljubljanassa retkellä monikulttuurisen porukan kanssa ja yhtenä reissun parhaimpana antina oli baijerilaisten nuorukaisten antama tieto saksalaisesta olutkulttuurista. Todella intressanttia. Vaihdetaan sitä tietoa ja kokemuspohjaa vakavimmistakin asioista, esim. Unkarin minimipalkka on kuulemani mukaan 250e/kuukaudessa, katalonialaiset eivät halua tulla niputetuksi samaan kastiin espanjalaisten kanssa ja Slovakian poliittinen tilanne on hyvin hankala laajalle levinneen korruption takia. Intressantteja kaikki, jokseenkaan ei aivan yhtä intressantteja kuin saksalainen olutkulttuuri.

Ljubljanasta tuli sen verran mieleen, että tätä toivottavasti saattaa joskus lukea joku, joka pohtii hakeeko vaihtoon Mariboriin vai Ljubljanaan. Ljubljanasta saamani vaikutelman mukaan se ei ole myöskään lainkaan hassumpi kaupunki. Se on kooltaan jo reilut 300 000 (Maribor n. 110 000) asukasta ja keskusta-alue on näin ollen myös huomattavasti Mariboria suurempi. Voisin kuvitella, että näin ollen mm. monelle pääkaupunkiseutulaiselle Ljubljana olisi luonnollisempi vaihtoehto. Toisaalta itse viihdyn tällaisessa pienemmässä kaupungissa, täälläkin on vähintään kaikki mitä ihminen tarvitsee. Ljubljanan hintataso on havaittavissa määrin Mariboria korkeampi, mutta silti suomalaiseen makuun edelleen hyvin edullinen puhuttaessa tärkeimmistä eli ruuasta ja juomasta. Matkustelua silmällä pitäen molemmat ovat näppärän keskeisillä paikoilla. Tuskin kumpikaan on ns. paskempi vaihtovaihtoehto.

Lomalla lomasta

Oletko sinä koskaan ollut lomalla lomasta? Mikäli et ole päässyt olemaan näin onnekas, voin viime viikon jälkeen suositella kyseistä kokemusta kaikille perusterveille. Perusterveille, koska lomasta lomailu voi olla aika rankkaa, vaikka hauskaa se ehdottomasti on. Ja jos joku nyt siellä omalla päätteellään pohtii, että miten olen onnistunut lomailemaan lomasta, voinen selittää: tää vaihto on 99 % pelkkää läppää. Silkkaa lomaa. Koulua on kerran viikossa, jos silloinkaan, mutta selvitän tätä koulukuvioitani täällä joskus hieman tarkemmin.

Maanantaina lähdin semiekstempporeesti Wieniin pariksi yöksi. Semiekstempporeesti, koska reissu sovittiin vasta lauantai-iltana. Tarkimmat blogin lukijat varmasti huomaavatkin, että kyseessä oli jo toinen visiittini Wienissä Suomesta lähtöni jälkeen. Tällä kertaa täydensin Wienin turistikokemustani mm. Schönebrunnin alueella ja hautausmaalla. Suosittelen näistä varsinkin jälkimmäistä, koska ei hassumpia hautapytinkejä. Toisaalta suomalaiseen mielenlaatuuni ne olivat aika pröystäileviä ja yliampuvia, mutta silti vaikuttavia. Myös Schönebrunn on vierailun arvoinen paikka ja suuntaankin sinne varmasti vielä uudemman kerran keväämmällä/kesällä, kun luonto on kukkeimmillaan.

Yksi Wienin vierailun parhaista puolista oli, että ruuasta ja muusta sai ihan oikeasti maksaa. Kuulostanee tyhmältä, mutta Mariborissa aina välillä tulee paha mieli, kun mm. ruoka, kahvi, jäätelö, alkoholi etc. on niin naurettavan halpaa. Tuntuu varastamiselta, mutten anna sen häiritä. Vertaa latte machiatto Mariborissa 1,40, Wienissä 3,70 ja Suomessa 4-4,50 (?). Hinnoista myöskin lisää luultavasti joskus myöhemmin.

Torstai olikin sitten viikon ainut päivä, jonka vietin puhtaasti Mariborissa. Se oli sinänsä aika kreisiä, koska raahauduin ysiksi kouluun, koska luento. No luento oli peruttu ja raahautua-sana, koska keskiviikkona oli perinteiseen tapaan jortsut. Jortsuissa mua sanottiin ensin puoliks Brad Pittin näköiseksi, sitten Björn Borgin näköiseksi ja sitten paremman näköiseksi kun Björn Borg. En tiedä miksi mainitsen tämän, koska arkipäivää. Mainittakoon vielä, että myös torstain toinen ja näin ollen myös koko viikon toinen luento oli peruutettu. Nais.

Brad

Björn

Antti

Perjantaina suuntana oli Planica, jossa pidettiin mäkihypyn mm-cupin finaalit. Kyseessä ei ollut mikään Liedon ylilahonnut k-30 mäki vaan tyylipuhdas lentomäki. Paikalla oli kivasti possea, joidenkin juorujen mukaan lauantaina jopa n. 50 000. Sää puolestaan suorastaan lempi, sillä paikoitellen lämpömittari kohosi yli kahdenkymmenen asteen. Täytyy tunnustaa, etten ennen ole katsonut mäkihyppyä paikan päällä t-paidassa farkun lahkeet käärittyinä. Toisaalta rehellisyyden nimissä täytyy myös tunnustaa, etten ennen ole katsonut mäkihyppyä paikan päällä. Kerrassaan letkeä kokemus, kun ottaa vielä huomioon pikkukylässä olleet pippalot perjantaisen kisan jälkeen. Toisaalta lauantain pippalot olisivat olleet ehkä vielä kovemmat, mutta tuolloin olin Mariborissa onnellisesti nukkumassa uupumusta pois.

Suomalaiset eivät valitettavasti/tietenkään pärjänneet. Perjantain kisassa mukana oli vain Hautamäki, joka karsiutui toiselta kierrokselta. Lauantaina oli joukkuemäki, jossa suomalaiset niin ikään karsiutuivat toiselta kierrokselta. Lauantain kisa oli myös kuulemani mukaan Hautamäen viimeinen kilpailu, joten kuulun siihen harvalukuiseen joukkoon (n. 50 000), joka oli tätä paikan päällä todistamassa.

Sunnuntaina oli vuorossa jälleen semiekstemporeesti sovittu matka Celjeen. Semiekstemporeesti, koska sovin sen keskiviikkona baarissa. Celjehän on kuten kaikki tietävät Slovenian kolmanneksi suurin kaupunki Ljubljanan ja Mariborin jälkeen. Kaupunkina ihan kiva ja pikkunäppärä, mutten suosittele kenellekään matkaa Suomesta pelkästään Celjeen. Kohokohtana kaupungin linna, joka on vilpittömästi komein, jota olen Sloveniassa ihastellut. Celjen ohella matka vei Laskoon, joka tunnetaan ihanaisesta oluestaan. Valitettavasti tehtaaseen emme päässeet tutustumaan, koska joku vitun sunnuntai. Voiteko uskoa? Kansa ei pääse sunnuntaisin tutustumaan panimoon! No vedimme kuitenkin näppärästi Laskot läheisellä linnalla ja palasimme tyytyväisinä kotiin Mariboriin. Itse myöskin hyvin uupuneena koko viikon reissaamisesta.

Eiköhän sitä taas ensikin viikonlopuksi jonkun reissun keksi, toisaalta Mariborissakaan ei ole mitään vikaa. Mulla ei oo täällä koulua kuin nimeksi, mutta tylsää ei oo päässyt tulemaan, tai mitä luultavimmin juuri siksi. Matkustelen silti, koska voin.

Slovenian trippi

Viime viikonloppuna oli paikallisen Erasmus-järjestön järjestämä kolmen päivän Slovenian kiertomatka. Reissu oli oikein antoisa ja antoi hyvin kuvan siitä, miten näinkin pienellä maalla voi olla niin monet kauniit kasvot.

Reissun ensimmäisenä päivänä perjantaina vierailimme kahdessa hyvin erilaisessa paikassa. Erilaisessa sikäli, että ensimmäinen kohteemme Bled oli todella mielenkiintoinen ja toinen kohteemme Radovljica oli aivan perseestä. Bledihän on pieni, kaunis kaupunki lähellä Itävallan rajaa. Kaupunkin maisemaan koristavat valloittavat vuoret ja kaunis järvi, jonka kruunaa keskellä oleva pieni kirkolla varustettu saari. Yhdellä läheisistä vuorista taas sijaitsee komia keskiaikainen linna, josta on vaikuttavat näköalat kaupunkiin, järvelle ja muihin vuoriin. Lisäksi sää oli koko perjantain suomalaiseen makuun erittäin maistuva, aurinko paistoi ja oleskella saattoi t-paidalla ilman välitöntä hypotermian vaaraa.

Totesin tuossa jo Radovljican olleen aivan perseestä. Se on kieltämättä kohtuuttomasti sanottu, koska oikeastaan itse kaupunki oli varsin viehättävä viehättävässä ympäristössä. Sen sijaan ohjelma Radovlijicassa ei ollut ilmeisesti kenenkään mieleen. Ensin oli vuorossa kaupunkikierros, jota veti käsittämättömän tylsä opas. Olin kierroksen ajan n. kaksi sekuntia innostunut, kun opas alkoi esitellä ”entisten aikojen televisioita”. Mielessäni vilisivät erilaiset arvuuttelut tuosta luultavasti yllättävästä paljastuksesta: oliko kyseessä nukketeatteri vaiko kenties manuaalisesti vaihdettavia kuvia? Ei. Ja vielä kerran vittu ei! Kyseessä oli lasiton ikkuna, josta saattoi stalkata kadulle. Saatana! Meinas palaa kiinni. Onneksi tämän jälkeen oli vuorossa huikeaa ohjelmaa. No ei. Sitten me mentiin hei mehiläisten pitoa käsittelevään museoon. Vaikea valita oliko museon vetonaula a) kuva kaverista, joka oli käänsi ensimmäisenä mehiläisten pitoa käsittelevän kirjan sloveeniksi b) pimeä huone, jossa kuuli mehiläisten ääniä, vaiko kenties c) 11 minuutin suunnilleen Jugoslavian aikainen dokumentti mehiläisten pidosta. Toisaalta näistä kahdesta Radovljican ohjelmanumerosta jäi sentään kunnon muistot (koska tajutonta skeidaa) ja niistä sai vääntää vitsiä

.

Perjantai-ilta meni Kranjissa, jota en valitettavasti nähnyt kunnolla, koska oli pimeää. Mainittavaa on kuitenkin grilli, josta sai hevoshampurilaisia (todella hyviä) ja jäähalli, jonka yhteydessä oli baari, jossa jorasimme illalla. Kahteentoista saakka saatoimme myös ihailla jäähallissa paikallista jääkoronaa (jääkiekkoa), joka oli tasoltaan ns. puulaakia. Olisin jopa itse loistanut siinä porukassa, joka on todella paljon sanottu.

Lauantaina vierailimme jossain ihan peruslinnassa, jonka erikoisuus tosin oli linnan takana sijaitseva luolasto. Ei mitään erityistä mainittavaa, koska ei sävähdyttänyt, eikä hajottanut. Sen sijaan linnan jälkeen vierailimme Slovenian pisimmässä luolassa Postojnassa. Retkeä sinne voin vilpittömästi suositella kaikille. Todella hieno kokemus, jota lienee mahdotonta kuvailla. Vetää sanattomaksi. Miten vitussa jotain noin kaunista on voinut syntyä maan alle? Ei kykene käsittämään. Pidin kuitenkin myös paljon ihan ihmisen aikaan saamasta metron ja vuoristoradan risteytyksestä, joka kuljetti meitä turisteja luolastossa.

Lauantai-ilta meni Nova Goricassa, jota en myöskään valitettavasti nähnyt sen tarkemmin, koska oli taas pimeää. Kaupunki on kuitenkin sinänsä kiehtova, koska se on n. 60 vuotta vanha. Tämä johtuu siitä, että toisen maailmansodan jälkeen Jugoslavia menetti alkuperäisen Gorican Italialle, ja tästä sisuuntuneina päättivät heikäläiset rakentaa tilalle Uuden Gorican aivan entisen Gorican viereen omalle puolelle rajaa. Väittävät kaupungissa olevan pinta-alaltaan Euroopan suurin casino, tiedä sitten kuitenkaan. Yöelämä vaikutti kyllä näin yleisestä näkökulmasta vähän köyhältä. Hengasimme baarissa, jonka nimi oli muistaakseni Marco Polo. Sen seinällä luki näyttävästi ” The Best Bar in Town”. Jos se pitää paikkansa, niin aika surullista. Paikalla olijoista noin 90 % oli retkeläisiämme ja meitäkin sillä oli vain nelisenkymmentä. Kyseessä oli, Herran jestas sentään, lauantai!

Sunnuntaina hengailimme mm. Välimeren rannalla Piranissa. Todella vaikuttava kaupunki, jota slovenialaiset suosivat laajasti lomakohteena. Kaupunki oli aikoinaan venetsialaisten rakentama, ja ajatuksissani uskoinkin koko ajan olevani Italiassa, toisaalta oikea Italia olikin vain kiven heiton päässä. Arkitektonisesti ja atmosfäärillisesti vaikuttavaa. Myös Adrianmeren vesi näytti todella kauniilta, se oli turkoosia ja erittäin kirkasta. Vähän kovettais mennä kesällä uudestaan. Sunnuntain ohjelmaan kuului lisäksi vierailu Slovenian vanhimmassa yhä asutetussa kylässä Stanjelissa. Myös vaikuttava paikka vanhoine rakennuksineen ja kapeine kujineen vuoren laella. Lisäksi kylässä oli hieno, pieni puisto, jossa pruukataan järjestää häitä. Tosin paikka oli erittäin tuulinen, Slovenian tuulisin, joten tsemppiä morsiamen hunnulle. Myös morsiuskimppu saattaa lentää tavanomaista pitemmälle.

Palasimme kotiin Mariboriin sunnuntai-iltana, mutta vielä maanantaina järjestettiin paikallisessa kapakassa Slovenian Trip After Partyt. Olin tietenkin paikalla. Ohjelmassa oli tavallisen jorauksen ohessa slovenialaisen perinnetanssin seuraamista ja siihen osallistumista. Minä tietenkin osallistuin ja itse asiassa olen nyt slovenialaisen hattutanssin mestari. Ihan oikeesti hei. Kyseisessä tanssissa neljä vaihtaria nappasivat toisiltaan lakkeja musiikin tahdissa, kunnes joku ei enää pysynyt mukana ja tippui pois. Minä voitin. En olisi ihan heti uskonut, että voitan joskus tanssikilpailun, mutta näin pääsi käymään. Osallistuin myös polkkaan kansallispukuisen leidin kanssa, mikä oli ihan hauskaa, mutta onnekseni siinä ei kilpailtu. Tuskin oltais voitettu.

PS. En lisäile blogiin hirveästi kuvia koska monesta asiasta lyötää kuvia googlesta ja jos mun ja kavereitten pärstiä haluaa ihmetellä niin ne voi tehdä sen facebookissa joiden katson sen olevan tarpeellista.