Slovenian trippi

Viime viikonloppuna oli paikallisen Erasmus-järjestön järjestämä kolmen päivän Slovenian kiertomatka. Reissu oli oikein antoisa ja antoi hyvin kuvan siitä, miten näinkin pienellä maalla voi olla niin monet kauniit kasvot.

Reissun ensimmäisenä päivänä perjantaina vierailimme kahdessa hyvin erilaisessa paikassa. Erilaisessa sikäli, että ensimmäinen kohteemme Bled oli todella mielenkiintoinen ja toinen kohteemme Radovljica oli aivan perseestä. Bledihän on pieni, kaunis kaupunki lähellä Itävallan rajaa. Kaupunkin maisemaan koristavat valloittavat vuoret ja kaunis järvi, jonka kruunaa keskellä oleva pieni kirkolla varustettu saari. Yhdellä läheisistä vuorista taas sijaitsee komia keskiaikainen linna, josta on vaikuttavat näköalat kaupunkiin, järvelle ja muihin vuoriin. Lisäksi sää oli koko perjantain suomalaiseen makuun erittäin maistuva, aurinko paistoi ja oleskella saattoi t-paidalla ilman välitöntä hypotermian vaaraa.

Totesin tuossa jo Radovljican olleen aivan perseestä. Se on kieltämättä kohtuuttomasti sanottu, koska oikeastaan itse kaupunki oli varsin viehättävä viehättävässä ympäristössä. Sen sijaan ohjelma Radovlijicassa ei ollut ilmeisesti kenenkään mieleen. Ensin oli vuorossa kaupunkikierros, jota veti käsittämättömän tylsä opas. Olin kierroksen ajan n. kaksi sekuntia innostunut, kun opas alkoi esitellä ”entisten aikojen televisioita”. Mielessäni vilisivät erilaiset arvuuttelut tuosta luultavasti yllättävästä paljastuksesta: oliko kyseessä nukketeatteri vaiko kenties manuaalisesti vaihdettavia kuvia? Ei. Ja vielä kerran vittu ei! Kyseessä oli lasiton ikkuna, josta saattoi stalkata kadulle. Saatana! Meinas palaa kiinni. Onneksi tämän jälkeen oli vuorossa huikeaa ohjelmaa. No ei. Sitten me mentiin hei mehiläisten pitoa käsittelevään museoon. Vaikea valita oliko museon vetonaula a) kuva kaverista, joka oli käänsi ensimmäisenä mehiläisten pitoa käsittelevän kirjan sloveeniksi b) pimeä huone, jossa kuuli mehiläisten ääniä, vaiko kenties c) 11 minuutin suunnilleen Jugoslavian aikainen dokumentti mehiläisten pidosta. Toisaalta näistä kahdesta Radovljican ohjelmanumerosta jäi sentään kunnon muistot (koska tajutonta skeidaa) ja niistä sai vääntää vitsiä

.

Perjantai-ilta meni Kranjissa, jota en valitettavasti nähnyt kunnolla, koska oli pimeää. Mainittavaa on kuitenkin grilli, josta sai hevoshampurilaisia (todella hyviä) ja jäähalli, jonka yhteydessä oli baari, jossa jorasimme illalla. Kahteentoista saakka saatoimme myös ihailla jäähallissa paikallista jääkoronaa (jääkiekkoa), joka oli tasoltaan ns. puulaakia. Olisin jopa itse loistanut siinä porukassa, joka on todella paljon sanottu.

Lauantaina vierailimme jossain ihan peruslinnassa, jonka erikoisuus tosin oli linnan takana sijaitseva luolasto. Ei mitään erityistä mainittavaa, koska ei sävähdyttänyt, eikä hajottanut. Sen sijaan linnan jälkeen vierailimme Slovenian pisimmässä luolassa Postojnassa. Retkeä sinne voin vilpittömästi suositella kaikille. Todella hieno kokemus, jota lienee mahdotonta kuvailla. Vetää sanattomaksi. Miten vitussa jotain noin kaunista on voinut syntyä maan alle? Ei kykene käsittämään. Pidin kuitenkin myös paljon ihan ihmisen aikaan saamasta metron ja vuoristoradan risteytyksestä, joka kuljetti meitä turisteja luolastossa.

Lauantai-ilta meni Nova Goricassa, jota en myöskään valitettavasti nähnyt sen tarkemmin, koska oli taas pimeää. Kaupunki on kuitenkin sinänsä kiehtova, koska se on n. 60 vuotta vanha. Tämä johtuu siitä, että toisen maailmansodan jälkeen Jugoslavia menetti alkuperäisen Gorican Italialle, ja tästä sisuuntuneina päättivät heikäläiset rakentaa tilalle Uuden Gorican aivan entisen Gorican viereen omalle puolelle rajaa. Väittävät kaupungissa olevan pinta-alaltaan Euroopan suurin casino, tiedä sitten kuitenkaan. Yöelämä vaikutti kyllä näin yleisestä näkökulmasta vähän köyhältä. Hengasimme baarissa, jonka nimi oli muistaakseni Marco Polo. Sen seinällä luki näyttävästi ” The Best Bar in Town”. Jos se pitää paikkansa, niin aika surullista. Paikalla olijoista noin 90 % oli retkeläisiämme ja meitäkin sillä oli vain nelisenkymmentä. Kyseessä oli, Herran jestas sentään, lauantai!

Sunnuntaina hengailimme mm. Välimeren rannalla Piranissa. Todella vaikuttava kaupunki, jota slovenialaiset suosivat laajasti lomakohteena. Kaupunki oli aikoinaan venetsialaisten rakentama, ja ajatuksissani uskoinkin koko ajan olevani Italiassa, toisaalta oikea Italia olikin vain kiven heiton päässä. Arkitektonisesti ja atmosfäärillisesti vaikuttavaa. Myös Adrianmeren vesi näytti todella kauniilta, se oli turkoosia ja erittäin kirkasta. Vähän kovettais mennä kesällä uudestaan. Sunnuntain ohjelmaan kuului lisäksi vierailu Slovenian vanhimmassa yhä asutetussa kylässä Stanjelissa. Myös vaikuttava paikka vanhoine rakennuksineen ja kapeine kujineen vuoren laella. Lisäksi kylässä oli hieno, pieni puisto, jossa pruukataan järjestää häitä. Tosin paikka oli erittäin tuulinen, Slovenian tuulisin, joten tsemppiä morsiamen hunnulle. Myös morsiuskimppu saattaa lentää tavanomaista pitemmälle.

Palasimme kotiin Mariboriin sunnuntai-iltana, mutta vielä maanantaina järjestettiin paikallisessa kapakassa Slovenian Trip After Partyt. Olin tietenkin paikalla. Ohjelmassa oli tavallisen jorauksen ohessa slovenialaisen perinnetanssin seuraamista ja siihen osallistumista. Minä tietenkin osallistuin ja itse asiassa olen nyt slovenialaisen hattutanssin mestari. Ihan oikeesti hei. Kyseisessä tanssissa neljä vaihtaria nappasivat toisiltaan lakkeja musiikin tahdissa, kunnes joku ei enää pysynyt mukana ja tippui pois. Minä voitin. En olisi ihan heti uskonut, että voitan joskus tanssikilpailun, mutta näin pääsi käymään. Osallistuin myös polkkaan kansallispukuisen leidin kanssa, mikä oli ihan hauskaa, mutta onnekseni siinä ei kilpailtu. Tuskin oltais voitettu.

PS. En lisäile blogiin hirveästi kuvia koska monesta asiasta lyötää kuvia googlesta ja jos mun ja kavereitten pärstiä haluaa ihmetellä niin ne voi tehdä sen facebookissa joiden katson sen olevan tarpeellista.