Reissun alkutahdit

Join viiniä Wienissä, tosin se ei ollut sen parempaa kuin Suomessakaan. Tarjoilijakin taisi tajuta, että olen Suomesta, koska tarjoili valkkarin pienestä tuopista. Toisaalta voin hyvin olla niin suomalainen (lue juntti), että pidän viinin tarjoamista tuopista outona, vaikka se ehkä onkin hieno ja perinteinen tapa. 1/4l maksoi 3€+tippi, joten tuskin oli parasta mahdollista.

Kaupunkina Wien oli ainutlaatuinen. Laajassa keskustassa ja sen välittömässä läheisyydessä olevista rakennuksista kaikki olisivat varmasti Suomen matkailun edistämisen vetonauloja. Toisaalta kaikkeen tottuu ja pian kaikki rakennukset alkavat näyttämään samalta. Oikein mikään ei enää säväytä. Wienissä minulla oli oikeastaan vain yksi kokonainen päivä (tiistai) aikaa pällistellä nähtävyyksiä. Taktiikakseni valitsin metron päiväkortilla matkustamisen ja kävelyn. Wienin metro on helvetin yksinkertainen, koska jopa kaltaiseni maalaispoika omaksui sen toimintaperiaatteen välittömästi. Toisaalta kerran yritin poistua vaunun väärältä puolelta. Alkeellisella saksallani tajusin muutaman sekunnin ovea raiskattuani, että matkustajatoverit kehottivat minua poistumaan toiselta puolelta. Eivät edes nauraneet. Jokainen voinee miettiä onko se hyvä vai huono asia. Itse en jaksa välittää.

Koska aika oli Wienissä rajallinen, kävelin vain ympäri kaupunkia ja räpsin kuvia mielestäni hienoista rakennuksista. Sen tiedän, että näin ainakin Pyhän Tapanin tuomiokirkon ja raatihuoneen. Kävin myös Praterissa, jossa sattui olemaan Madame Tussaudin, vai-minkä-se-nyt-oli, vahakabinetti. Yksin sen läpi käveli aika nopeasti, mutta olihan se ihan kiva. Varsinkin kun ympärillä ei ollut murto-osaakaan Lontoon vastaavan puljun turistimassoista. Kävin myös tarkoituksella katsomassa Ernst Happel-stadionia, koska se oli aivan erään metroaseman vieressä. Ihan kiva, tosin sisälle asti en päässyt.

Wienistä suuntasin keskiviikkona vaihtokohteeseeni Mariboriin. Matka taittui junalla. Pelimiehenä olin mennyt ostamaan lipun sellaiseen junaan, jossa joutui matkalla vaihtamaan kaksi kertaa. Puolalainen kämppikseni oli taas päässyt suoralla junayhteydellä tänne. Missä on seikkailuhenki?

Ensimmäinen pysähdykseni oli Grazissa, Itävallan toiseksi suurimmassa kaupungissa. Siellä tunnin vietettyäni en saanut kaupungista erityisen edustavaa kuvaa. Ensinnäkin juna-aseman edusta oli aika pitkälti remontissa. Toiseksi aseman edustalla raitista ilmaa hengittäessäni ja virvoitusjuomaa nauttiessani näin erään, sanotaanko nyt -  no ei sille taida olla sopivaa sanaa, kokemuksen. Viereeni tuli tupakalle kaksi nuorta naista/tyttöä. Huomioni jalkapallomiehenä kuitenkin kiinnittyi pian tyttöjä kohti liikkuvaan vanhempaan, n. 60-vuotiaaseen, mieheen, joka oli pukeutunut jalkapallon EM-kisojen 2008 virallisiin fanituotteisiin. Kyseinen mies meni juttelemaan tytöille jotain, mahdollisesti pummimaan tupakkaa. Tytöt ystävällisesti jutustelivat miehen kanssa, mutta eivät selvästikään huomanneet, että tämä mies laski jutustelun ohessa alleen. Minä tämän huomasin ja poistuin herrasmiesmäisesti suomeksi hiljaa kiroillen paikalta.

Toinen vaihto oli jossain pellon keskellä lähellä Itävallan ja Slovenian rajaa. Vaihto oli pikainen. Slovenialaisen junan konduktööri oli aivan toista luokkaa kuin tämä Grazin rautatieaseman vesseli. Todellinen herrasmies! Yhteistä kieltä meillä ei valitettavasti ollut, mutta mies, jolla on tuuheat viikset ja joka on pukeutunut turkoosiin pukuun, ei voi olla mitään muuta kuin täydellinen herrasmies.

Mariborin steissillä, jos tällainen slangisana suvaitaan, minua olivat vastassa slovenialainen menttorini ja hänen kaverinsa. Heiltä sain kyydin asuntolalleni. Asuntolassani ehdin näkemään huoneeni ja jättämään kamppeeni sinne (tuskin täyttää kaikkia Suomen asumisen kriteerejä, mutta ihan ok), ennen kuin matka jatkui kaljalle. Kaljalla sovittiin yhteistoimin, että illalla lähetään vielä katsomaan paikallista jorausmestaa. Jorausmesta oli lupauksia antava, vaikka jouduimmekin lähtemään aikaisin seuraavan päivän ohjelman takia. Omalla kohdalla ohjelma olikin heti aamusta ns. vitun hajottavaa. Kyseessä oli totta kait sloveenin kielikurssi, jota ensimmäiset neljä tuntia veti elämäänsä vahvasti kyllästyneen oloinen nainen. Esim. numeroiden opiskeluun käytettiin aikaa maksimissaan kymmenen minuuttia. Nyt mä sitten osaan… laskea nollasta yhteen. Onneksi sama leidi ei pidä kaikkia tunteja ja olipa joku rohkea tainnut antaa hänen tahdistaan vähän negatiivissävytteistä palautetta. Itse en olisi uskaltanut.

Torstaina näin kaupungin myös ensimmäisen kerran valoisaan aikaan. Viihtyisän oloinen paikka. Kaupunki on rakentunut joen varrelle ja sitä ympyröivät kauniit kukkulat. Myös rakennuskanta on mieleeni, suhteellisen siisti ja sopivasti Suomesta poikkeava. Fillarinkin ostin muutamalla kympillä, vaikka kaupunki onkin pinta-alaltaan kohtuullinen. Ei siitä haittakaan ole.

Päivitys lauantaina ennen blogin julkaisemista: yöllä tullut lunta ja tulee vieläkin. Maisema edelleen miellyttävä. Myös kaikki tapaamani ihmiset ovat mukavia. Hintataso on myös erittäin miellyttävä suomalaiseen silmään! Kaiken kaikkiaan alku on antanut luvan odottaa kerrassaan mainiota vaihtokokemusta!